Syyskuu oli kuin ystävä, jonka kanssa aika menettää merkityksensä aina siihen pisteeseen asti, kun eron hetki koittaa. Tuntuu siltä kuin yhteen ohikiitävään hetkeen olisi tiivistynyt kokonainen ihmiselämä.
Syyskuun aikana kuljin milloin missäkin. Introspektion syvissä vesissä, Oulussa, Jyväskylässä, kahviloissa ja kirjastoissa. Palasin joogamatolle ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun ja minusta tuntui siltä kuin en olisi koskaan lähtenytkään.
Syyskuussa minusta tuntui hetken ajan siltä kuin elämältäni olisi kadonnut pohja. Minulla oli unelmia, mutta en kokenut, että minusta olisi saavuttamaan niitä. Ajattelin sitä, kuinka loppujen lopuksi millään ei ole merkitystä. Lopulta turhauduin ja kirjoitin itselleni päiväkirjaan kissan kokoisin kirjaimin
SINÄ ET SAA PELÄTÄ ELÄMÄÄ.
Sellainen oli elämäni 20. syyskuu lyhyesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti