Tänään oli sellainen päivä, jona lähdin ajelemaan vailla päämäärää. Päädyin lopulta lempikahvilaani teelle ja kirjoitin päiväkirjaa tunnin putkeen. Näin ystävääni, join kolme kuppia kahvia ja istuin tihkusateessa leikkipuistossa puhumassa kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kotimatkalla soi The Nationalin uusin ja hymyilin ajatellessani, kuinka kaunis hetki voikaan olla.

Olen tehnyt viime aikoina oivalluksia – kipeitäkin sellaisia. Niihin pureutuminen yksityiskohtaisemmin täällä voisi olla hieman kiusallista, mutta todettakoon, että näiden oivallusten myötä olen kasvanut ihmisenä. Tuntuu kuin olisin viimeinkin huomannut virheen laskussa, jota olen yrittänyt ratkaista monen monta kertaa tehden jokaisella kerralla sen saman pienen, mutta merkittävän virheen.

Minulla on sellainen tunne, että kaikki järjestyy vielä.