Tuntuu siltä kuin olisin ulkopuolinen jossain elämää suuremmassa kokonaisuudessa.

Lapsi, joka jää paitsi salaisuudesta.

Kumpi on todennäköisempää:

väärin tulkitseminen vai

se, ettei naiiviuttaan huomaa tosiasioita?

Olen yrittänyt tukahduttaa ajatuksiani toruvaan tyyliin

aivan kuin olisin sanomassa ääneen asioita, joita ei pitäisi sanoa.

Kiirehdin peittämään suuni, ettei kukaan kuule.

Niin minä suhtaudun ajatuksiini, mutta tiedän sen kaiken olevan niin

pirstaleista

läpinäkyvää.

Ketä minä muka huijaan?

Toivottavasti teitä kaikkia.

Minä pelkään.

Minä pelkään, että menetän hallinnan.

Minä pelkään, että katseeni paljastaa kaiken vahingossa.

Minä pelkään, että menetän itseni.