Kutsun tätä päivää enemmän tai vähemmän vakavissani toiseksi syntymäpäiväkseni. Toisin kuin kesällä, juhlin tätä päivää hiljaisuudessa. Vain harvat tietävät tästä päivästä. Minulla ei ole kakkuja, minulle ei lauleta, en saa onnittelukortteja.

Sen sijaan heräsin ja onnittelin itseäni. Sinä teit sen, selvisit. Meikkasin itseni. Puin ylleni suosikkipaitani. Lähdin kotoa myöhässä, mutta onnellisena. Pitkin päivää olen hymyillyt kaikelle ja kaikille.

Aikaisemmin tällä viikolla mietin, mitä voisin ostaa itselleni suuren päivän kunniaksi. Päätin toteuttaa erään pienen, mutta pitkäaikaisen unelman: ostin itselleni kamerajalustan.

Lisäksi päädyin yhteen lämpimään riisipiirakkaan ja pakettiin luomukahvia.

Kaupan kassalla myyjä hymyili minulle ja minä hymyilin takaisin. Mielessäni ajattelin: "Me hymyilemme toisillemme, mutta sinä et tiedä, miksi hymyilen. Sinä et tiedä, että tänään on tähänastisen elämäni toiseksi merkittävin päivä. Sinä et tiedä, mitä minulle on tapahtunut. Mutta ei se mitään. Minä hymyilen sinulle."

Kotona minua odotti kimppu vaaleanpunaisia tulppaaneja ja kaksi pulloa inkivääriolutta.