Syksy ajatuksina

Jäljellä ei tätä virkettä kirjoittaessani ole muuta kuin kylmää tyhjyyttä. Se on lohdullista, sillä minä voin lähteä ja olla palaamatta, koska ei ole paikkaa, johon palata.

Kokonainen maailma avautui silmieni eteen, kun nousin, petasin sänkyni ja avasin verhot. Katson pölyhiukkasten tanssia auringonvalossa ja hymyilen. Vaisusti, mutta se ei ole oleellista tässä kontekstissa. Sydän lyö ja jalat kantavat. Minä kannan.

Nousen hyvissä ajoin, syön aamupalaksi mysliä ja katselen samalla auringon valaisemaa naapurustoa. Käyn kiltisti verikokeissa. Iltaisin minä sytytän kynttilöitä ja kuuntelen musiikkia ja pidän ikkunoita auki. Luen kirjoja ja joogaan. Vien itseni treffeille elokuviin ja rakastan itseäni parhaani mukaan. Hengitän paljon syvemmin ja olen paljon enemmän ja ehjemmin.